Kylvä siemenesi Siikalatvalle

Tiedote Piippolan koulukeskuksen tilanteesta ja tulevasta lukuvuodesta

Kunnanvaltuusto päätti 16.12.2020 Piippolan Jedun rakennuksen ostosta ja kolmen kylän yläkoululaisten, Piippolan alakoulun ja lukion keskittämisestä samaan rakennukseen. Rakennuksen remontointiin varattiin noin 0,5 miljoonaa ja se oli tarkoitus käyttää pääasiassa rakennuksen vanhimman osan remontointiin alakoulun tarpeisiin. Arkkitehtitoimiston kanssa rakennus suunniteltiin kaikkien käyttöön ja tilat löytyivät eri tarpeisiin.

Jedu Piippolasta oli olemassa keväällä 2020 tehty kuntoarvio, joka osoitti kiinteistön kunnon olevan hyvä, mutta siinä suositeltiin myös jatkotutkimuksia. Kiinteistöön päätettiin teettää tarkemmat kuntotutkimukset vielä ennen kaupan toteuttamista ja Sitowise on toteuttanut ne maaliskuussa. Tutkimukset osoittavat sellaisten remonttien tarpeen mihin kunta ei ole ollut varautunut tässä aikataulussa, joten yläkoulu ja alakoulu eivät voi aloittaa tiloissa 2021 syksyllä. Päätös ostosta on perustunut joulukuussa käytettävissä oleville tiedoille, mutta uuden tiedon valossa kunta haluaa varmistaa koululaisille soveltuvat tilat. Laajempi remontti vaatii aikaa ja suunnittelua.

Muutto siirtyy ainakin seuraavaan lukuvuoteen. Kunta ja Jedu selvittävät vielä tarkat remontoinnin tarpeet ja kustannukset, jonka jälkeen voidaan kertoa lukuvuoden 2022 osalta suunnitelma. Kunta selvittää seuraavaksi lukuvuoden 2021-2022 osalta väliaikaiset järjestelyt yläasteen osalta. Piippolan alakoulu jatkaa Pentti Haanpäällä.

Kunnan puolesta pahoittelen kaikille osapuolille aiheutuvaa haittaa syvästi. Kaikki olivat jo tehneet paljon työtä ja suunnitelmia, että syksy sujuisi Piippolassa mutkattomasti. Yhteinen kampus on tavoitteena edelleen hyvä ja siinä on etunsa niin kunnan kuin Jedun kannalta. Tulevaisuutta ja mitä se edellyttää täytyy nyt yhdessä arvioida. Kunta pyrkii tiedottamaan aktiivisesti seuraavista askelista.

 

Pirre Seppänen, kunnanjohtaja

Jaa uutinen somessa
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Suurenna fonttia
Vaihda kontrastia