Siikalatvasia tarinoita

Paluumuutto kolminkertaistui 

Tarja Heikosen tie toi vuonna 2001 Piippolaan. Tehdastyötä Oulussa Nokialla 13v tuntui riittävän. Piippolan Kangaskylältä kaksivuotiaana kaupungiin muuttaneen Tarjan ratkaisu on osoittautunut oikeaksi.  
-Hyvin olen viihtynyt, avopuoliso löytyi täältä 2002. Nyt asutaan miehen sukutilalla.  
Oman lapsuudenkotiaan Tarja käyttää kesämökkinä. 
Pari vuotta Tarjan muuton jälkeen hänen äitinsä tuli perässä Yli-Iistä. Kaksi vuotta sitten myös Tarjan isä muutti Siikalatvalle. 
Töitä ja tekemistä on Siikalatvalla riittänyt. Artesaani opinnoissa meni alussa 2,5 vuotta. Töitä on riittänyt kunnalla koulunkäyntiavustajana sekä siivoajana, kahviossa ja nyt henkilökohtaisena avustajana. 
-Aina on löytynyt töitä ja kun on ollut valmis vaihtamaan alaa, Tarja summaa. 
Myös sienestys ja marjastus pitävät kesäisin ja syksyisin liikenteessä.